On Sale
On Sale
VOIMAKEHÄ®-lisenssinhaltijalla on oikeus hankkia, käyttää ja soveltaa VOIMAKEHÄ®-lisenssimateriaaleja ja tavaramerkkiä omassa työssään valitun lisenssin mukaisesti. Lisenssinhaltija sitoutuu hyödyntämään materiaaleja ja tavaramerkkiä vain lisenssissä määritellyllä käyttöalueella.
VIRTA-lisenssi antaa oikeudet hyödyntää voimakehää omassa työssä tai yritystoiminnassa.
Lisenssinhaltija sitoutuu ilmoittamaan mahdollisista muutoksista lisenssin myöntäjälle ja tarvittaessa päivittämään lisenssiään.
Lisenssi on henkilökohtainen. Lisenssinhaltijalla ei ole oikeutta luovuttaa konseptin käyttöoikeuksia, portaalitunnuksia tai valmentajamateriaalia eteenpäin. Lisenssinhaltija vastaa omalla käyttäjätunnuksellaan tapahtuvasta käytöstä. Lisenssinhaltija sitoutuu huolehtimaan tavaramerkin ja tekijänoikeuksien suojasta noudattamalla annettuja ohjeita (ks. Tekijänoikeudet ja yleiset lisenssiehdot).
Lisenssin voimassaolo ja sopimuskausi
Lisenssi on voimassa 1 vuoden sen ostamispäivämäärästä tai sopimuksen mukaan. Lisenssitilaus uusiutuu automaattisesti vuodeksi, ellei lisenssinhaltija irtisano lisenssitilausta kolmeakymmentä (30) päivää ennen kuluvan tilausjakson päättymistä. Irtisanomisen jälkeen lisenssin voimassaolo päättyy eikä henkilöllä ole enää oikeutta tavaramerkin hyödyntämiseen. Tämä tarkoittaa VOIMAKEHÄ®-tuotteiden, materiaalien tai konseptin käyttöä ja hyödyntämistä.
VOIMAKEHÄ® on rekisteröity tavaramerkki, jonka käyttöä suojaavat tavaramerkkilaki ja tekijänoikeuslaki. Tavaramerkin omistaa ja lisenssin myöntää Vahvuuttamo Oy (y-tunnus 3122657–1). Lisenssin myöntäjä pidättää oikeudet muutoksiin sopimus- ja käyttöehdoissa sekä hinnoittelussa.
Hankkimalla lisenssin vakuutan, että olen perehtynyt yleisiin lisenssiehtoihin, lisenssikohtaisin ehtoihin sekä tekijänoikeuksiin, hyväksyn ehdot ja sitoudun niiden noudattamiseen. Hyväksyn tietojeni tallentamisen lisenssivalmentajarekisteriin ja niiden hyödyntämiseen valmentajille suunnatussa tiedottamisessa.
On Sale
On Sale
VOIMAKEHÄ®-lisenssinhaltijalla on oikeus hankkia, käyttää ja soveltaa VOIMAKEHÄ®-lisenssimateriaaleja ja tavaramerkkiä omassa työssään valitun lisenssin mukaisesti. Lisenssinhaltija sitoutuu hyödyntämään materiaaleja ja tavaramerkkiä vain lisenssissä määritellyllä käyttöalueella.
HEIMO-lisenssi antaa oikeudet hyödyntää voimakehää oman organisaation sisäisessä toiminnassa. HEIMO-lisenssiin ei sisälly käyttö asiakastyössä tai maksullisessa palvelutoiminnassa.
Lisenssinhaltija sitoutuu ilmoittamaan mahdollisista muutoksista lisenssin myöntäjälle ja tarvittaessa päivittämään lisenssiään.
Lisenssi on henkilökohtainen. Lisenssinhaltijalla ei ole oikeutta luovuttaa konseptin käyttöoikeuksia, portaalitunnuksia tai valmentajamateriaalia eteenpäin. Lisenssinhaltija vastaa omalla käyttäjätunnuksellaan tapahtuvasta käytöstä. Lisenssinhaltija sitoutuu huolehtimaan tavaramerkin ja tekijänoikeuksien suojasta noudattamalla annettuja ohjeita (ks. Tekijänoikeudet ja yleiset lisenssiehdot).
Lisenssin voimassaolo ja sopimuskausi
Lisenssi on voimassa 1 vuoden sen ostamispäivämäärästä tai sopimuksen mukaan. Lisenssitilaus uusiutuu automaattisesti vuodeksi, ellei lisenssinhaltija irtisano lisenssitilausta kolmeakymmentä (30) päivää ennen kuluvan tilausjakson päättymistä. Irtisanomisen jälkeen lisenssin voimassaolo päättyy, eikä henkilöllä ole enää oikeutta tavaramerkin hyödyntämiseen. Tämä tarkoittaa VOIMAKEHÄ®-tuotteiden, materiaalien tai konseptin käyttöä ja hyödyntämistä.
Hinta sisältää arvonlisäveron 24 %.
HUOM! HEIMO-lisäkäyttäjät maksavat aina alennetun hinnan - pyydä tarjous ja tilaa lisenssi laskutuksella vahvuuttamo(a)outlook.com
VOIMAKEHÄ® on rekisteröity tavaramerkki, jonka käyttöä suojaavat tavaramerkkilaki ja tekijänoikeuslaki. Tavaramerkin omistaa ja lisenssin myöntää Vahvuuttamo Oy (y-tunnus 3122657–1). Lisenssin myöntäjä pidättää oikeudet muutoksiin sopimus- ja käyttöehdoissa sekä hinnoittelussa.
VOIMAKEHÄ®-lisenssinhaltijalla on oikeus hankkia, käyttää ja soveltaa VOIMAKEHÄ®-lisenssimateriaaleja ja tavaramerkkiä omassa työssään valitun lisenssin mukaisesti. Lisenssinhaltija sitoutuu hyödyntämään materiaaleja ja tavaramerkkiä vain lisenssissä määritellyllä käyttöalueella.
PUHTI-lisenssi on tarkoitettu oman oppilaitoksen opetus- ja ohjaustyöhön varhaiskasvatuksessa, esiopetuksessa, perusopetuksessa, toisella asteella tai korkeakouluissa sellaisessa koulutuksessa, joka ei ole organisaation kaupallista tai maksullista palvelutoimintaa tai niitä vastaavaa hankerahoitteista toimintaa (tilauskoulutukset, yrityskoulutukset). PUHTI-lisenssi ei oikeuta henkilökohtaiseen kaupalliseen käyttöön oman toimen ohella tai sivutoimisesti
Lisenssinhaltija sitoutuu ilmoittamaan mahdollisista muutoksista lisenssin myöntäjälle ja tarvittaessa päivittämään lisenssiään.
Lisenssi on henkilökohtainen. Lisenssinhaltijalla ei ole oikeutta luovuttaa konseptin käyttöoikeuksia, portaalitunnuksia tai valmentajamateriaalia eteenpäin. Lisenssinhaltija vastaa omalla käyttäjätunnuksellaan tapahtuvasta käytöstä. Lisenssinhaltija sitoutuu huolehtimaan tavaramerkin ja tekijänoikeuksien suojasta noudattamalla annettuja ohjeita (ks. Tekijänoikeudet ja yleiset lisenssiehdot).
PUHTI-lisenssi on voimassa toistaiseksi. Lisenssinhaltija voi halutessaan irtisanoa lisenssin tai muuttaa lisenssityyppiä milloin tahansa. Irtisanomisen jälkeen lisenssin voimassaolo päättyy eikä henkilöllä ole enää oikeutta tavaramerkin hyödyntämiseen. Tämä tarkoittaa VOIMAKEHÄ®-tuotteiden, materiaalien tai konseptin käyttöä ja hyödyntämistä.
VOIMAKEHÄ® on rekisteröity tavaramerkki, jonka käyttöä suojaavat tavaramerkkilaki ja tekijänoikeuslaki. Tavaramerkin omistaa ja lisenssin myöntää Vahvuuttamo Oy (y-tunnus 3122657–1). Lisenssin myöntäjä pidättää oikeudet muutoksiin sopimus- ja käyttöehdoissa sekä hinnoittelussa.
Hankkimalla lisenssin vakuutan, että olen perehtynyt yleisiin lisenssiehtoihin, lisenssikohtaisin ehtoihin sekä tekijänoikeuksiin, hyväksyn ehdot ja sitoudun niiden noudattamiseen. Hyväksyn tietojeni tallentamisen lisenssivalmentajarekisteriin ja niiden hyödyntämiseen valmentajille suunnatussa tiedottamisessa.
Vakuutan, että olen olen tutustunut myös yleisiin lisenssiehtoihin, tekijänoikeuksiin ja tietosuojaselosteeseen ja hyväksyn ehdot.
VOIMAKEHÄ®-lisenssinhaltijalla on oikeus hankkia, käyttää ja soveltaa VOIMAKEHÄ®-lisenssimateriaaleja ja tavaramerkkiä omassa työssään valitun lisenssin mukaisesti. Lisenssinhaltija sitoutuu hyödyntämään materiaaleja ja tavaramerkkiä vain lisenssissä määritellyllä käyttöalueella.
PUHTI PLUS -lisenssi on tarkoitettu PUHTI-lisenssin haltijoille, jotka haluavat päivittää lisenssinsä ja saada käyttöönsä vastaavat materiaalit kuin HEIMO- ja VIRTA-lisensseissä. Lisenssi on voimassa yhden vuoden myöntöpäivästä. Hintaan sisältyy alv 24 %.
PUHTI PLUS -lisenssi on tarkoitettu oman oppilaitoksen opetus- ja ohjaustyöhön varhaiskasvatuksessa, esiopetuksessa, perusopetuksessa, toisella asteella tai korkeakouluissa sellaisessa koulutuksessa, joka ei ole organisaation kaupallista tai maksullista palvelutoimintaa tai niitä vastaavaa hankerahoitteista toimintaa (tilauskoulutukset, yrityskoulutukset). PUHTI PLUS -lisenssi ei oikeuta henkilökohtaiseen kaupalliseen käyttöön oman toimen ohella tai sivutoimisesti
Lisenssinhaltija sitoutuu ilmoittamaan mahdollisista muutoksista lisenssin myöntäjälle ja tarvittaessa päivittämään lisenssiään.
Lisenssi on henkilökohtainen. Lisenssinhaltijalla ei ole oikeutta luovuttaa konseptin käyttöoikeuksia, portaalitunnuksia tai valmentajamateriaalia eteenpäin. Lisenssinhaltija vastaa omalla käyttäjätunnuksellaan tapahtuvasta käytöstä. Lisenssinhaltija sitoutuu huolehtimaan tavaramerkin ja tekijänoikeuksien suojasta noudattamalla annettuja ohjeita (ks. Tekijänoikeudet ja yleiset lisenssiehdot).
Lisenssin voimassaolo ja sopimuskausi
Lisenssi on voimassa 1 vuoden sen ostamispäivämäärästä tai sopimuksen mukaan. Lisenssitilaus uusiutuu automaattisesti vuodeksi, ellei lisenssinhaltija irtisano lisenssitilausta kolmeakymmentä (30) päivää ennen kuluvan tilausjakson päättymistä (tai muuta lisenssityyppiä PUHTI-lisenssiin). Irtisanomisen jälkeen lisenssin voimassaolo päättyy eikä henkilöllä ole enää oikeutta tavaramerkin hyödyntämiseen. Tämä tarkoittaa VOIMAKEHÄ®-tuotteiden, materiaalien tai konseptin käyttöä ja hyödyntämistä.
VOIMAKEHÄ® on rekisteröity tavaramerkki, jonka käyttöä suojaavat tavaramerkkilaki ja tekijänoikeuslaki. Tavaramerkin omistaa ja lisenssin myöntää Oy (y-tunnus 3122657–1). Lisenssin myöntäjä pidättää oikeudet muutoksiin sopimus- ja käyttöehdoissa sekä hinnoittelussa.
Hankkimalla lisenssin vakuutan, että olen perehtynyt yleisiin lisenssiehtoihin, lisenssikohtaisin ehtoihin sekä tekijänoikeuksiin, hyväksyn ehdot ja sitoudun niiden noudattamiseen. Hyväksyn tietojeni tallentamisen lisenssivalmentajarekisteriin ja niiden hyödyntämiseen valmentajille suunnatussa tiedottamisessa.
Vakuutan, että olen olen tutustunut myös yleisiin lisenssiehtoihin, tekijänoikeuksiin ja tietosuojaselosteeseen ja hyväksyn ehdot
VOIMAKEHÄ® on rekisteröity tavaramerkki, jonka omistaVAT SANNA WENSTRÖM JA LAURA PAASO / Vahvuuttamo Oy.
|