SANNA WENSTRÖMKT, FM, ammatillinen erityisopettaja
Olen VOIMAKEHÄ®-lisenssituotteita hallinnoivan ja kehittävän Vahvuuttamo Oy:n osakas, yrittäjä ja toimitusjohtaja. Lisäksi työskentelen johtamisen ja hyvinvoinnin lehtorina ammattikorkeakoulussa pääosin positiivisen johtamisen ja organisaatioiden teemojen valmentamisen, kehittämisen ja tutkimuksen parissa. Omat kiinnostukseni liittyvät positiiviseen psykologiaan ja sen soveltamiseen yhtä lailla johtamisessa ja organisaatioissa kuin uraohjauksessa. Näihin teemoihin liittyvä myös tutkimusintressini, joita mieluusti edistän myös erilaisten opinnäytetöiden ohjaajana. Väitöstutkimukseni (Wenström, 2020) käsittelee opettajien työinnostusta ja miten sitä voivat edistää positiivinen johtaminen ja organisaatio. Lisätiedot ja linkin Sannan juttuihin |
LAURA PAASOSosiaalipedagogi (YTM), yhteisöpedagogi (AMK), AmO, väitöskirjatutkija
Olen VOIMAKEHÄ® -lisenssituotteita hallinnoivan ja kehittävän Vahvuuttamo Oy:n osakas, yrittäjä ja hallituksen puheenjohtaja. Lisäksi työskentelen lehtorina ammatillisessa opettajakorkeakoulussa pääosin uraohjauksen, osaamisidentiteetin sekä tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden teemojen parissa. Kiinnostuksen kohteeni liittyvät erityisesti (ura)ohjaukseen ja sen kehittämiseen eri kouluasteilla ja työelämässä. Tutkimusintressinäni on nuorten opiskelijoiden osaamisidentiteetin rakentuminen ammatillisen koulutuksen kontekstissa, joka on myös meneillään olevan väitöstutkimukseni aiheena. |
Maria Ojala-Vesteri"Työskentelen hankkeessa ja erityisopettajana vankilaopetuksen puolella. Minulla on myös laadunhallintaan ja koulutuksiin keskittyvä yritys. Ammatillinen intohimoni suuntautuu ihmisten väliseen vuorovaikutukseen, vahvuuksien hyödyntämiseen työelämässä ja työhyvinvoinnin kehittämiseen sekä laadunhallintaan ja erityisesti laatuprosessien jalkauttamiseen osaksi arkipäivän toimintaa.
Vankilaopetuksessa vuorovaikutuksellisten, vahvuuslähtöisten ja ratkaisukeskeisten työskentelymenetelmien merkitys on erityisen suuri ja laajaan vahvuusnäkemykseen perustuva Voimakehäajattelu on tuonut työhöni uutta merkitystä ja ulottuvuutta. Yritystoimintani puolella näen siinä potentiaalia esimerkiksi henkilöstön motivaatioon, osallisuuteen ja työhyvinvointiin liittyvissä prosesseissa ja sitä kautta mahdollisuudessa vaikuttaa työn tuottavuuteen ja laatuun." Koulutus Ammatillinen erityisopettaja Kone- ja tuotantotekniikan insinööri (AMK) Laatujohtamisen erikoistumisopinnot Lead auditor – laatujärjestelmien pääarvioija Sairaanhoitaja VOIMAKEHÄ®-lisenssivalmentaja VOIMAKEHÄ®-mentori VOIMAKEHÄ®-profilointien sertifioija VOIMAKEHÄ®-kouluttajalisenssi voimassa Yhteys marianlaatutyo(a)outlook.com puh. 044 525 0401 https://marianlaatutyo.com/ Kristina StrömTyöskentelen positiivisen johtamisen asiantuntijana ammattikorkeakoulussa. Valmennan, teen työnohjauksia ja olen kouluttanut opetusalan ja sosiaali- ja terveysalan henkilökuntaa valmentavaan työotteeseen vuodesta 2015 lähtien. Julkaisimme vuonna 2018 ”Ope valmentaa” -kirjan yhdessä Kati Pakkalan kanssa.
VOIMAKEHÄ®-lisenssivalmentajana olen kaksikielinen ja teen vahvuusvalmennusta molemmilla kotimaisella ja englannin kielellä. VOIMAKEHÄ®-mentorina koulutan uusia lisenssivalmentajia VOIMAKEHÄ®-taitureiksi ruotsin ja suomen kielellä. Positiivinen johtaminen, valmentava työote, arvostava vuorovaikutus, vahvuusvalmennus VOIMAKEHÄ®-menetelmän avulla ja ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmennus ovat erityisen lähellä sydäntäni. ”Miten maailma pelastuu? Miten maailmanrauha saavutetaan? Uskomme, että arvostavalla vuorovaikutuksella ja valmentavalla työotteella” Pakkala & Ström. 2018. Ope valmentaa. Onnistu ja valmenna muitakin onnistumaan. Koulutus KTM, kauppaopettaja, Työnohjaaja Opinto-ohjaaja Ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmentaja Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti IASTI Master Solution-Focused Practitioner of Coaching IASTI VOIMAKEHÄ®-lisenssivalmentaja VOIMAKEHÄ®-mentori Koulutus KTM, kauppaopettaja, opinto-ohjaaja, Ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmentaja Life Coach Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti (Solution-Focused Practitioner IASTI) Master Solution-Focused Practitioner of Coaching IASTI VOIMAKEHÄ®-lisenssivalmentaja VOIMAKEHÄ®-mentori VOIMAKEHÄ®-kouluttajalisenssi voimassa Yhteys kristina.strom(a)hotmail.com Mari GranholmSosionomi, kuntoutuksen ohjaaja, positive psychology practitioner Mari Granholm on ollut alusta asti mukana voimakehän kehittämistyössä ja soveltamisessa. Mari toimii sekä uraohjaajana että yrittäjänä työhyvinvoinnin, uraohjauksen, työn kehittämisen ja ammatillisen kuntoutuksen palveluihin erikoistuneessa Resis Oy:ssä. Marin taustalla on vankka kokemus kuntoutuksesta, sosiaalialalta ja uraohjauksesta sekä yksityisellä että julkisella sektorilla. Hän on myös suorittanut uraohjauksen erikoistumisopinnot.
Koulutus Kuntoutuksen ohjaaja Sosionomi Positive Psychology Practitioner Uraohjauksen erikoistumisopinnot VOIMAKEHÄ®-lisenssivalmentaja VOIMAKEHÄ®-mentori VOIMAKEHÄ®-profilointien sertifioija VOIMAKEHÄ®-kouluttajalisenssi voimassa Yhteys www.resis.fi mari.granholm(a)resis.fi Katja KiiskiToimin työnohjaajana, ratkaisukeskeisenä tiimi ja johdon coachina sekä organisaation kehittäjänä omassa yrityksessäni. Asun Joensuussa ja toimin pääasiassa Itä-Suomessa, mutta myös muualla Suomessa kasvokkain ja etänä.
Missionani on olla ihminen ihmiselle ja olla mukana työlläni parantamassa organisaatioiden keskustelukulttuuria ja innostumista työssään vahvuuksien tunnistamisella ja hyödyntämisellä. Käytän työssäni tiimien ja ryhmien kanssa erilaisia keskusteluun perustuvia harjoituksia ja menetelmiä kuten voimakehää työn selkeyttämiseksi ja ymmärryksen lisäämiseksi omasta ja muiden työn tekemisen tavoista, ajattelusta ja tunteista. Teen VOIMAKEHÄ®-profilointeja ja Kehity vahvuuksilla™ -ryhmävalmennuksia. Laajaan vahvuuskäsitykseen perustuvaa Voimakehää käytän myös osana työnohjauksia ja coachingia sekä omina työpajoinaan. Koulutus YTM VOIMAKEHÄⓇ-lisenssivalmentaja VOIMAKEHÄⓇ-mentori VOIMAKEHÄ®-kouluttajalisenssi voimassa Yhteys ja lisätiedot www.katjakiiski.com katja(a)katjakiiski.com Lea VeivoUskon aitoihin kohtaamisiin, autenttisuuteen, itsensä kehittämiseen reflektion avulla. Näen jokaisessa ihmisessä mahdollisuuden ja autan häntä mielelläni löytämään oman polkunsa sinne. Innostun uusista asioista ja projekteista!
Olen pitkän linjan opettajan- ja erityisopettajien kouluttaja, työnohjaaja sekä positiivisen johtamisen asiantuntija. Tällä hetkellä valmennan johtajia, esimiehiä ja työyhteisöjä positiivisen johtamisen teemoista mm. PoJo-hankkeen kautta. Koulutus KM, erityisopettaja, psykologian opettaja Työnohjaaja (STOry) Tunnetaitovalmentaja VOIMAKEHÄ®-lisenssivalmentaja VOIMAKEHÄ®-mentori VOIMAKEHÄ®-kouluttajalisenssi voimassa Yhteys Koulutuskeskus LeaWe lea.veivo(a)gmail.com Tarja KyllönenHyvän mielen työelämän kehittäjä
Olen saksofonia soittava humaani insinööri, koiraihminen ja kakkosaltto. Ymmärrän koneita ja tekniikkaa mutta intohimoni on ihmisten kehittäminen. Toimin 3K Savo Oy:ssä työyhteisövalmentajana ja HR konsulttina. Takana on myös pitkä ura teollisuuden palveluksessa monipuolisissa tehtävissä HR managerista ja bisneskoutsista tuotantopäällikköön, kehitysjohtajaan ja kirjapainon johtajaan. Tituleeraan itseäni Hyvän mielen työelämän kehittäjäksi, sillä sydäntäni lähellä on henkisen kuormittumisen ennaltaehkäiseminen ja mielen hyvinvoinnin edistäminen työelämässä. Minua kiehtoo suuresti, miten käytännön pienillä asioilla, kuten osallistamalla työntekijät oman työnsä kehittämiseen, panostamalla vahvuuksiin, työn sujuvoittamisella, voimauttavilla arjen kohtaamisilla tai paremmalla johtamisella saadaan ihmiset tekemään parhaansa sekä kukoistamaan omassa työssään ja elämässään. Voimakehällä työskennellessämme me innostumme, onnistumme ja voimme hyvin. Teen VOIMAKEHÄ®-profilointeja, Kehity vahvuuksilla™ -ryhmävalmennuksia sekä VOIMAKEHÄ®- lisenssivalmennuksia. Lisäksi hyödynnän VOIMAKEHÄ® -ajattelua mm. tyhytuuppari®valmennuksessa, vastuullinen ihmisten johtaminen -valmennuksessa, Yhtä matkaa - menestyvien tiimien uuden ajan kehitysohjelmassa sekä erilaisissa työhyvinvointivalmennuksissa. Koulutus DI, eMBA RMP motivaatiovalmentaja, LUONTAISET TAIPUMUKSET™ -lisenssivalmentaja, Innovation Management Officer, Työuran uurtaja -valmentaja Luovuus ja taide työnohjauksessa, työnohjaajan pätevyys Sisäinen kehittäjä ja Muutosagentti VOIMAKEHÄ®-lisenssivalmentaja VOIMAKEHÄ®-mentori VOIMAKEHÄ®-kouluttajalisenssi voimassa Yhteys tarja(a)3ksavo.fi puh. 050 569 4777 www.3ksavo.fi Liisa NuutinenVahvuuksille rakentuva toiminta on istunut minun toimintafilosofiaani aina. Olen tehnyt työhistoriani aikana monenmoista. Toimiessani opettajana sosiaali- ja terveysalalla vahvuuksien näkeminen opiskelijoissa oli minulla keskiössä. Sain siitä hyvää palautetta niin opiskelijoilta kuin kollegoiltani. Yhä enemmän saamme myös tutkimuksellista näyttöä tuon toimintatavan vahvistukseksi. Työyhteisöjen ja esihenkilötyön kehittämisessä vahvuuksien tuominen keskiöön on myös tuottanut hyvää tulosta. Yhä laajemmin alamme ymmärtää humanismin ja positiivisen psykologian voiman. VOIMAKEHÄ® on työssäni käytössä laajempana viitekehyksenä sekä varsinaisena työkaluna. Sovellan niitä jokapäiväisessä työssäni ja yhdistän voimakehätyöskentelyyn myös voimauttavaa valokuvaa vahvuuksien näkyväksi tekemisessä. Uraohjauksissa olen hyödyntänyt voimakehätyökalua konkreettisesti ja kokenut sen hyväksi ja toimivaksi. Samoin työyhteisöjen kehittämisessä Kehitetään yhdessä vahvuuksille rakentuvaa toimintaympäristöä niin oppilaitoksiin kuin laajemmin työyhteisöihin. Haluan auttaa juuri Sinua kehittymään ja kehittämään laaja-alaisen vahvuusajattelun soveltamista niin yksilö kuin ryhmätasolla. Toimin Hyvinkäällä ja sen myötä pääkaupunkiseutu on ensisijainen face to face -toimintaympäristö. Verkkoympäristö ei luo rajoja. Koulutus Väitöstutkija Jyväskylän Yliopisto, Vertaisryhmämentorointi opettajien pedagogisen kehittämisen tukena – teema, myös vahvuusperustaisuus täällä keskiössä. VOIMAKEHÄ®-mentori VOIMAKEHÄ®-lisenssivalmentaja Voimauttavan valokuvan menetelmäopinnot Vertaisryhmämentori Tuotekehitystyön EAT TtM VOIMAKEHÄ®-kouluttajalisenssi voimassa Yhteys Liisa Nuutinen Hyria koulutus / Hyria Business Palvelut liisa.nuutinen@hyria.fi +358 50 415 3478 Liisa Nuutinen | LinkedIn |
Meri HirvonenTulla lujaksi, pysyä pehmeänä. Siinä on haavetta kylliksi yhdelle elämälle! Tommy Tabermann Toimin peruskoulun oppilaanohjaajana, VOIMAKEHÄ®-lisenssivalmentajana ja VOIMAKEHÄ®-mentorina. Ohjaustyössäni minulle on tärkeintä aito kohtaaminen, lämmin ja arvostava vuorovaikutus sekä ratkaisukeskeisyys. Asiakkaan voimavaroihin keskittyminen on minulle tärkeä lähtökohta. ”Tee sitä mikä toimii” on mielestäni toimiva ohje myös koulumaailmaan. Jos jokin ei toimi, täytyy kokeilla jotain muuta! Olen kiinnostunut laaja-alaisen vahvuusnäkemyksen ja toiminnallisten menetelmien käyttämisestä opinto-ohjauksessa, ryhmäohjauksesta työmuotona yksilöohjausten ja luokkatuntien rinnalla sekä oman työni kehittämisestä laajemminkin. Autan mielelläni myös sinua ❤ Koulutus KM 1999, opinto-ohjaaja VOIMAKEHÄ®-lisenssivalmentaja VOIMAKEHÄ®-mentori VOIMAKEHÄ®-kouluttajalisenssi voimassa Yhteys meri.hirvonen7(a)gmail.com puh. 0405655589 fb:ssä nimellä meriopo Marjo KatajistoOlen työyhteisöjen sekä oppilaiden hyvinvoinnin edistämisestä innostunut yhtenäiskoulun rehtori. Koulutan paitsi työyhteisöjä työhyvinvoinnin ja positiivisen johtamisen näkökulmasta myös VOIMAKEHÄ®-lisenssivalmentajia.
Olen väitöskirjatutkija Lapin yliopistossa ja tutkin onko VOIMAKEHÄ ®-ohjauksella vaikutusta oppilaiden vahvuuksien tunnistamiseen ja psykologiseen pääomaan. Tulokset vaikuttavat lupaavilta! Voimakehä ® -materiaalissa arvostan sen taustalla olevaa laajaa teoriapohjaa sekä monipuolisia käyttömahdollisuuksia vahvuuksien tunnistamisessa niin esimiehen kuin työyhteisön ja työntekijöiden näkökulmasta. Olen käyttänyt Voimakehä ®-työskentelyä positiivisen johtamisen välineenä kehityskeskusteluissa sekä rekrytoinneissa ja todennut sen erittäin toimivaksi työkaluksi. Koulutus Väitöskirjatutkija Lapin yliopisto 2021 - Rehtori 2013- Erityisopettaja, laaja-alainen ja erityisluokanopettaja 2007-2013 Kasvatustieteen maisteri (KM), luokanopettaja 1992-2007 Positive Psychology Practitioner 2020 VOIMAKEHÄ®-lisenssivalmentaja 2020 ja VOIMAKEHÄ®-mentori 2020 ART-ryhmäohjaaja VOIMAKEHÄ®-kouluttajalisenssi voimassa Yhteystiedot marjo.katajisto(a)pori.fi puh. 044 7015102 Lue Marjon tutkimuksesta lisää voimakehä-sivuston osiosta "tutkimus ja kehittäminen" Susanna LöfInnostun uusista asioista ja haluan oppia jatkuvasti uutta "Toimin Haaga-Helian ammatillisessa opettajakorkeakoulussa lehtorina ja nyt myös VOIMAKEHÄ®-lisenssivalmentajana. Innostun uusista asioista ja haluan oppia jatkuvasti uutta. Voimakehä kiinnostaa minua, sillä se tarjoaa kokonaisvaltaisen näkemyksen yksilön vahvuuksista ja persoonasta. Sen avulla voi löytää uusia merkityksiä elämän suuntaan. Koulutus KM Restonomi (ylempi AMK) Johtamisen eat VOIMAKEHÄ®-lisenssivalmentaja VOIMAKEHÄ®-mentori VOIMAKEHÄ®-kouluttajalisenssi voimassa Yhteys susanna.lof(a)haaga-helia.fi Puh. 040 488 7083 Ullamaija NiskanenPositiiviseen uraan kannustaja ja muutoksen mahdollistaja
Olen tulevaisuuden työelämästä, työhyvinvoinnista ja näitä tukevasta ura- ja opinto-ohjauksen kehittämisestä innostunut yhteiskuntatieteilijä. Olen työskennellyt opetuksen- ja ohjauksen parissa liki 20 vuotta eri kouluasteilla peruskoulusta ammattikorkeakouluun. Hyödynnän positiivisen psykologian teoriaa ja menetelmiä niin työssäni Kajaanin AMK:ssa kuin sivutoimisessa yrityksessäni. Yritykseni Vaihtopenkillä tarjoaa ura- ja opinto-ohjauspalveluja sekä työhyvinvoinnin ja ohjauksen teemaan liittyviä verkkokursseja ja koulutusta. Visioni on mahdollistaa ammattitaitoinen ura- ja opinto-ohjaus kaikkien muutosta kaipaavien saataville positiivisen psykologian välinein ja VOIMAKEHÄ-konsepti on tähän mitä loistavin. Koulutus YTM Johtamisen eat Opetushallinnon tutkinto Opinto-ohjaaja Ammatillinen ja laaja-alainen erityisopettaja Ammatillinen opettaja VOIMAKEHÄⓇ -lisenssivalmentaja VOIMAKEHÄⓇ -mentori VOIMAKEHÄ®-kouluttajalisenssi voimassa Yhteys ja lisätietoa Ullamaija(a)vaihtopenkilla.fi Puh. 040 576 4660 https://vaihtopenkilla.fi Instagram: @vaihtopenkilla Facebook: Vaihtopenkillä Jetta KariOlen työskennellyt yli 20 vuotta erilaisissa taloushallinnon ja henkilöstöhallinnon tehtävissä niin työntekijänä kuin esimiehenä ja johtoryhmän jäsenenäkin. Ryhdyin muutama vuosi sitten yrittäjäksi keskittyäkseni täysipainoisesti omiin kiinnostuksen kohteisiini, ja aloin kouluttautua positiivisen psykologian harjoittajaksi ja business coachiksi. Näistä aiheista olen löytänyt sen oman ”juttuni”. Kiinnostuksen kohteeni liittyvät erityisesti positiivisen psykologiaan ja valmentamiseen sekä niiden soveltamiseen työelämän muutos- ja haastetilanteisiin, joita voi ilmetä esimerkiksi yrittäjyyden polulla, esimiestyössä tai uran muutoskohdissa.
Löydettyäni oman polkuni haluan nyt vuorostani auttaa ja tukea toisia matkalla oman parhaan versionsa löytämiseen ja omien ammatillisten tavoitteiden saavuttamiseen. Vaikka matka olisi pidempikin, voin luvata, että jo sille lähteminen parantaa hyvinvointiasi ja tyytyväisyyttäsi elämääsi ja työhösi. Koulutus Tradenomi Kauppatieteiden maisteri Henkilöstöjohtajan tutkinto VOIMAKEHÄ®-lisenssivalmentaja VOIMAKEHÄ®-mentori Positive Psychology Practitioner Business Coach VOIMAKEHÄ®-kouluttajalisenssi voimassa Yhteys Jetta(a)cloudbalance.fi www.cloudbalance.fi LinkedIn https://www.linkedin.com/in/jetta-kari/ Insta @jettakaricoach Anna-Maija GustafssonToimin kouluttajana ammatillisessa koulutuksessa sekä kouluttajana ja valmentajana Inspiral Coaching valmennusyrityksessä. Olen erittäin motivoitunut ja innostunut kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ja työhyvinvoinnin teemoista ja niihin liittyvästä kehitystyöstä niin yksilöiden kuin työyhteisöjenkin näkökulmasta.
VOIMAKEHÄ®-lisenssivalmentajana työskennellessäni olen kokenut voimakehäajattelun antavan erittäin toimivan tavan edistää ja lisätä yksilön psykologista ja yhteisön sosiaalista pääomaa. Minulle kouluttajana, valmentajana ja kaikessa muussakin työskentelyssäni aito, arvostava ja kunnioittava kohtaaminen sekä ratkaisukeskeinen ja voimavarakeskeinen lähestymistapa ovat keskiössä. Taustateoriani on positiivinen psykologia. Olisi ilo saada valmentaa Sinua! Koulutus Terveydenhoitaja Kasvatustieteen maisteri (KM) Työhyvinvointivalmentaja Vertaismentori NLP Practitioner MB- Elämäntaidon valmentaja® Brain-based Coaching Certificate® Positiivinen pedagogiikka ja laaja-alaisten hyvinvointiopetuksen koulutusohjelma VOIMAKEHÄ®-lisenssivalmentaja VOIMAKEHÄ®-mentori VOIMAKEHÄ®-kouluttajalisenssi voimassa Yhteys annamaija.gustafsson2@gmail.com puh. 044 772 9225 Anni HultOlen Anni Hult. Työskentelen Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymässä lehtorina ja työnohjaajana.
Hyödynnän Voimakehää työnohjauksissa, yksilövalmennuksissa ja työyhteisövalmennuksissa. Tarjoan ohjauspalveluita sekä yksilölle, pienryhmälle että koko työyhteisölle. VOIMAKEHÄ®-lisenssivalmentaja VOIMAKEHÄ®-mentori Yhteys anni.hult(a)lhkk.fi |
Kirsi PaldaniusValmennan yrittäjiä, johtajia, esihenkilöitä ja työyhteisöjä kohti tavoitetta pääasiassa Pohjois-Pohjanmaalla, sopimuksesta myös muualla Suomessa ja etänä vaikka Espanjassa.
Minusta on sanottu, että rauhallisella olemuksellani luon tilan, jossa kokee tulevansa kuulluksi. Tunnistan kuvauksesta itseni. Kuuntelen mielelläni, paneudun sanottuun ja etsiydyn tarinan taustoihin. Luottamus, kiireettömyys ja hyväksyvä, arvostava vuorovaikutus sekä läsnäolo luovat minulle asiakastyössä merkityksellisyyttä. Jokainen työntekijä, esihenkilö ja johtaja haluaa tehdä työnsä hyvin, olla tänäänkin paras versio itsestään ja toimia työyhteisönsä hyväksi. Toimiva työyhteisö tukee yleistä hyvinvointia ja terveyttä, kannustaa uuden oppimiseen, lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta ja tuloksellisuutta. Mahdollisuus innostua ja innostaa, rohkeus ruokkia ja tyydyttää uteliaisuutta sekä herättää sitä muissa, ja ilo oivaltaa ja oivalluttaa - ne ovat minulle merkittävä henkilökohtaisen työhyvinvoinnin lähde. Vahvuuksien kanssa työskenteleminen tukee myönteistä ajatteluani ja ilokseni haastaa asiakkaani löytämään piilevät vahvuutensa ja tunnistamaan osaamisensa, tuomaan ne näkyviksi ja työyhteisön käyttöön. Vahvuuksien kautta työyhteisön jäsenet oppivat tuntemaan toisensa aivan uudella, yhteishenkeä edistävällä vahvistavalla tavalla! Koulutus Ohjelmoija-suunnittelija Ammattipedagogi AmO Johtamisen ja yritysjohtamisen eat Tuotekehitystyön eat Ratkaisukeskeinen työnohjaaja STOry Työyhteisösovittelija Erätauko-fasilitaattori Positiivisen johtamisen valmentaja VOIMAKEHÄ®-mentori VOIMAKEHÄ®-lisenssivalmentaja Yhteys p. 0500 580 921 kirsi@sepontytar.fi https://sepontytar.fi LinkedIn Kirsi Paldanius Hanna InkinenTärkeintä minulle on auttaa ihmisiä voimaan hyvin omassa (työ)elämässään.
Toimin yrittäjänä ja yritykseni Kjarkurin kautta haluan auttaa ihmisiä loistamaan työssään ja näin yrityksiä kannattavammaksi. Tarjoan ratkaisukeskeistä coachausta ja voimakehävalmennusta myös yksityisille ihmisille. Jos toivot apua omien vahvuuksiesi kartoittamiseen ja käyttöönottoon, ole minuun yhteydessä puh: 045 158 1811 email: hanna.inkinen@kjarkur.fi Annu ShemeikkaRohkeutta on olla oma itsesi!
Työskentelen työllisyyspalvelussa ja lisäksi toimin yrittäjänä valmentaen yksilöitä, pariskuntia ja työyhteisöjä ratkaisukeskeisin menetelmin kohti tasapainoista ja hyvinvoivaa arkea elämän eri osa-alueilla. Itsetuntemuksen lisääntyessä rajoittavat uskomukset ja epäonnistumisen pelko väistyvät ja löydät potentiaalisi. Kasva siksi, joka sinun on tarkoitus olla! Koulutus: Sosionomi 2011 LCAF Certified Coach 2020 VOIMAKEHÄ®-lisenssivalmentaja 2021 Yhteys: annushemeikka@gmail.com p. 050 4111 629 Instagramista löydät @annushemeikka |
Marja Kiviharju:Olen erityisluokanopettaja ja työnohjaaja Etelä-Pohjanmaalta. Käytän VOIMAKEHÄⓇ-menetelmää opetustyössäni ja työnohjauksessani.Voimauttava valokuvaus on erityisen lähellä sydäntäni.
Koulutus: Sosionomi-YAMK HTM erityisluokanopettaja työnohjaaja STOry Positive Psychology Practitioner VOIMAKEHÄⓇ-lisenssivalmentaja VOIMAKEHÄ®-mentori Yhteys: marjakiviharju6(a)gmail.com Kristiina LampelaTyöelämän psykologi, johtamisen ja työarjen coach Olen työskennellyt reilun 25 vuoden ajan työ- ja organisaatiopsykologian kentällä toimien matkan varrella erilaisissa tehtävissä henkilöstökonsulttina ja valmentajana, henkilöstöjohdossa, työterveyshuollossa psykologina, työnohjaajana ja coachina. Vuoden 2007 alusta lähtien olen toiminut yrittäjänä ja työni painopiste on muotoutunut esimiesten ja erilaisten asiantuntijatiimien työnohjaukseen ja coachaukseen sekä työhyvinvoinnin ja työn sujuvuuden erilaiseen etupainotteiseen tukemiseen. Voimavaralähtöisyys ja positiivisen psykologian viitekehykset ovat sydäntäni lähellä." Koulutus KM Psykologi Työnohjaaja STOry Kognitiivinen lyhytpsykoterapeutti Mindfulness-ohjaaja Työterveyshuollon pätevöitymiskoulutus Kriisityöntekijä Yhteys ja lisätietoa www.candeo.fi kristiina.lampela(a)candeo.fi Helinä NurmenniemiTehdään sitä mikä toimii!
Valmentaminen perustuu voimavaralähtöiseen ajatteluun, ratkaisukeskeiseen ja tulevaisuuteen suuntautuneeseen toimintatapaan sekä hyvän asiakaskokemuksen huomioon ottamiseen. Väitöstutkimuksessani (2013) perehdyin syvällisemmin ajattelutavan muutoksiin vaikuttaviin tekijöihin. Olen työskennellyt Centria ammattikorkeakoulussa yrittäjyysvalmentajana, työelämän kehittämistehtävissä ja kansainvälisten asioiden koordinaattorina. Yrittäjänä olen valmentanut myös ulkomailla. Toteutan valmennuksia myös etänä. Koulutus:
Tuotteet:
Yhteys: Helinä Nurmenniemi p. 0440423788 hn(a)nuco.fi |
Kati KärnäOlen Kati Kärnä, työnohjaaja ja kouluttaja, jonka tavoitteena on vahvistaa asiakkaideni kokonaisvaltaista hyvinvointia. Työtäni ohjaavia arvoja ovat Kunnioitus, Kohtaaminen, Kokemuksellisuus ja Kokonaisvaltaisuus - omalla työlläni haluan mallintaa mitä nämä asiat tarkoittavat käytännössä.
Olen työskennellyt yrittäjänä vuodesta 2006 alkaen, Askel Työnohjauspalveluiden ohella omaan työarkeen kuuluu eläinavusteista nepsy- ja tunnetaitovalmennusta, jota tarjoan Wanhan Niskalan Issikat yritykseni kautta. Työotteessani on vahvasti läsnä kokemuksellinen tunnetaitovalmennus, mielestäni vahva itsetuntemus luo pohjaa hyvinvoinnille ja työssäjaksamille. Työnohjaukseni on psykoedukatiivista, uusi tieto auttaa meitä ymmärtämään paremmin omaa itseä ja toisten ihmisten toimintaa. VOIMAKEHÄ® konsepti kytkeytyy luontevasti omaan työskentelyyn, työnohjauksen ohella valmennus tarjoaa uuden työkalun esim. nepsy-nuorten kanssa työskentelyyn. Yhteistyökumppanien kanssa toteutettaviin koulutuksiin VOIMAKEHÄ® valmennus tuo niinikään yhden uuden työskentelymuodon. Aktiivinen kouluttautuminen on osa omaa arkea, haluan vahvistaa omaa osaamista ja tarjota asiakkaille kouluttautumisen myötä entistä monipuolista laadukasta ohjauspalvelua. Sosiaalinen neurotiede, ihmisen keho-mieli -yhteys ja traumainformoitu kohtaaminen ovat esimerkkejä aihealueista, jotka kiinnostavat ja tarjoavat tärkeää tietoa oman työn tueksi. Viimeisten opintojen lopputöissä olen tutkinut miten polyvagaalinen teoria kytkeytyy omaan työkenttään, tavoitteeni on tuoda uutta tutkimustietoa lähelle jokaisen omaa arkea. Tutkinnot: Kognitiivisen lyhytterapian koulutus 2020- , Neuropsykiatrinen valmentaja 2020, EASEL Trainer 2014, EASEL Coach Työnohjaajakoulutus 2014, EASEL Tunnetaito-ohjaaja 2012, Hallintotieteiden maisteri 2000. Muu koulutus: VOIMAKEHÄ® -lisenssivalmentaja, Yhteinen kieli – traumatietoinen kohtaaminen, Psykoterapeuttiset valmiudet, Skeematerapian koulutusohjelma, Voimauttavan valokuvan menetelmäkoulutus, NLP Practitioner, Enneagrammi Coach, Coaching osaaja -koulutus, Jännittäjäryhmän ohjaaja -koulutus, Psykofyysinen hengitysterapia. Yhteys Omat asiakastilani ovat Rovaniemellä, siellä tehtävän työn ohella liikun eri puolilla Pohjois-Suomea ja teen myös etätyönohjausta ja -koulutusta. Puh. 040 733 5940 kati.karna(at)as-kel.fi www.as-kel.fi www.wanhanniskalanissikat.fi Leea KantelusMottoni on ”Omistautumista tunteella ja tavoitteilla!”
Intohimonani on auttaa yksilöitä, tiimejä että työyhteisöjä menestymään, onnistumaan ja voimaan hyvin, Valmennuksilla pyrin tukemaan asiakkaita itsetuntemuksen, aikaansaamisen, tuottavuuden, kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ja yhteistyö- & työyhteisötaitojen kehittämisessä. Olen työskennellyt yli 30 vuotta esimies- ja kehittämis-, koulutus- sekä HRD-tehtävissä, niin yksityisissä perheyrityksissä, ketjukonsepti-organisaatioissa kuin pörssiyhtiössäkin. Valmentajakokemusta on kertynyt viitisentoista vuotta. Tällä hetkellä toimin Faktia Oy:ssä palvelupäällikkönä ja Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymässä työyhteisövalmentajana ja organisaation sisäisenä coachina. Valmennusteni yleisimpiä teemoja ovat mm. työyhteisötaidot, erilaisuuden hyödyntäminen, itsetuntemus, hyvinvointiteemat, vuorovaikutustaidot, johtaminen, esimiestyö, itseohjautuvuus ja yhteisöohjautuvuus. Taustateorioina toimivat positiivisen psykologian ja voimavarakeskeisen ajattelun viitekehykset. Tarjoan sekä VOIMAKEHÄ®-yksilöohjausta, että tiimi- ja työyhteisövalmennuksia sekä Voimakehäprofilointeja™ henkilökohtaisena yksilöohjauksena. Koulutus:
Yhteys: Leea Kantelus +358404566128 leea.kantelus@gmail.com leea.kantelus@lhkk.fi Linkedin: https://www.linkedin.com/in/leea-kantelus-2095497a/ Facebook: Leea Kantelus Työ Twitter: @KantelusLeea |
VOIMAKEHÄ® on rekisteröity tavaramerkki, jonka omistaVAT SANNA WENSTRÖM JA LAURA PAASO / Vahvuuttamo Oy.
|